Oman yrityksen tilikauden valinta
Tilikauden valinta tulee tehdä etukäteen, mutta onneksi
tilikautta voidaan muuttaa myös myöhemmin. Kannattaa siis miettiä omaan
toimintaansa siten, että milloin varastot ovat alimmillaan, jotta omaa pääomaa
ei ole niissä sidottuina Applen esimerkkiä noudattaen. Suomessa esimerkiksi
kodinkonekauppiaiden ja -ketjujen tilikaudet loppuvat usein helmi-, maalis- ja
huhtikuussa, tapauksesta riippuen, jolloin varastot ovat alimmillaan eikä uusi
sesonki ole vielä alkanut. Kalenterivuoden orjallinen seuraaminen, vaikka
vähintään 60 % yrityksistä näin tekeekin, ei siis ole järkevää.
Mikäli tilakauden valinta ei mennyt ensimmäisellä kerralla
nappiin ja haluaisitte muuttaa tätä, tulee siitä viipymättä tehdä ilmoitus
Patentti- ja Rekisterihallitukselle. Viimeistään ilmoitus tulee "tehdä tilikautta pidennettäessä 2 kuukautta
ennen rekisterissä olevan tilikauden päättymistä ja lyhennettäessä 2 kuukautta
ennen uuden, rekisteröitäväksi ilmoitettavan tilikauden päättymistä", joten
kannattaa olla hyvissä ajoin liikenteessä. Muutos astuu voimaan, kun se on
merkitty kaupparekisteriin. Muutoshakemus tulee olla hallituksen varsinaisen
jäsenen tai toimitusjohtajan allekirjoittama.
Oli tilikausi mikä tahansa, yritystoiminnan tulisi
lähtökohtaisesti olla kannattavaa. Tilikauden valinta voi auttaa yritystä
olemaan kirjanpidollisesti kannattavampi kuin mitä se olisi, jos tilikausi
olisi valittu toisin. Toisaalta molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa,
varsinkin kun voitoista, tulee ainakin toistaiseksi, maksaa yhteisöveroa.
Tärkeintä on, että tilikauden valinta ei ole läpihuutojuttu, vaan siihen
paneudutaan. Tilikausi on kuitenkin yksi tärkeä yrityksen perusta, johon sen
menestyminen ja menestymättömyys sidotaan. Tilikauden valinnalla ja tässä
valinnassa jääräpäisesti pitäytymällä voi olla myös kauaskantoiset seuraukset.
Pysähtykää siis hetkeksi ja miettikää mitä olette tekemässä.
#TilikaudenValinta #Tilikausi #TilikaudenMuuttaminen
#Apple #iPhone
#KonsultinBlogi
#EXIMfi #EXIMkonsultti